Sekalaista pohdintaa

Olen ollut flunssassa, enkä ole jaksanut laittaa ruokaa tai leipoa. En ole oikeastaan edes syönyt, kun minulla flunssaan liittyy jatkuva pahoinvointi. Syömättömyyden seurauksena vaaka näytti alipainoisia lukemia, joten vastaiskuna flunssan kadottamille kiloille tein valkosuklaajäätelöä ja pannaria ja muuta kivaa. Mitään kuvia niistä ei tosin ole, kun en kotona tehtaillut.

Flunssa ja työt ovat vieneet aikani, joten hullut päivät ovat jääneet hyödyntämättä. Täytynee yrittää huomenna Stockan Herkkuun, josta on usein saanut kaikkea kivaa, kuten aurinkokuivattuja tomaatteja (ilman mitään liemiä), ilmakuivattua kinkkua ja muuta jokseenkin siedettävään hintaan.

Tänään valmistui uusi satsi macaroneja. Ainesten mittaukset suoritin tieteellisen tarkasti vaa'allani, joka ilmeisesti taas toimii, mutta kertoo jostain syystä kaiken 5,88:lla. Massa näytti kammottavan jähmeältä, ja mielessäni käväisi jo mittausvirhe, mutta pursottelemani pyörylät tasoittuivat yllättävän hyvin levätessään ennen paistoa. Siitä huolimatta olin vakuuttunut valkuaisen liian vähäisestä määrästä ja odottelin jo katastrofia. Yllätys olikin sitä mieluisampi, kun uunin luukusta kurkistaessani näin niiden kehittäneen itselleen jalat. Ne olivat tosin vähän liian kauan uunissa ja ovat liian makeita. Tiedän, että jos sokeria on liian vähän, ne epäonnistuvat, mutta täytyy silti yrittää ensi kerralla varovasti vähentää sitä.

Koko massaa en jaksanut skeptisyyteni vuoksi pursotella, vaan ajattelin pelastaa loput pikkuleiviksi, ja lisäsin siihen mantelia, vehnäjauhoja ja voita, sekä muutaman valkosuklaapalasen. Lopputuloksena oli hieman cookieta muistuttava rapean ja sitkeän yhdistelmä.